Kiitos kuluneesta kaudesta!
Klubi-36 ryJulkaistu: 26.10.2020 00.00

Kiitos kuluneesta kaudesta!

Kulunut vuosi ja jalkapallokausi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Joukkueiden ja jalkapallomaailman hyvin alkanut toiminta meinasi pysähtyä, kun edelleen maailman menoa muuttava korona ja sen mukanaan tuomat rajoitukset alkoivat jyllätä. Joukkueet, toimihenkilöt, pelaajat, taustahenkilöt ja seura kokonaisuudessaan sai kuitenkin homman pysymään käynnissä ja keksittiin vaihtoehtoisia tapoja pitää yllä jalkapallotoimintaa ja tunnetta siitä, että me olemme yhtä ja tästä selvitään.

Olemme pyytäneet jokaista joukkuetta valitsemaan joukkueen keskuudesta palkittavan pelaajan, joka palkitaan seuran pokaalilla. Lisäksi olemme seuran puolella päättäneet myös palkita vuoden klubilaisen, vuoden joukkueen ja vuoden valmentajan. Monenlaista on keretty ja pystytty silti vuoden aikana tekemään. Kiitokset jokaiselle toiminnassamme mukana olleelle kuluneesta kaudesta! Yhdessä menemme kohti seuraavaa kautta.

Klubi-36 palkitut vuonna 2020

Vuoden klubilainen – Tero Penttinen *Tero on tehnyt pyyteetöntä työtä tunteja laskematta joukkueen ja seuran eteen.*

Vuoden joukkue – 11-12 *Joukkueesta paistaa tekemisen ja toiminnan meininki. Ilo ja positiivisuus näkyvät ulospäin. Joukkueen toimihenkilöt ovat aktiivisia ja kehittävät joukkueen toimintaa.*

Vuoden valmentaja – Minna Kyllönen (08) * Minna on tehnyt pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä samalla itseään kehittäen ja kouluttautuen. *

Joukkueiden palkitut vuonna 2020

Jalkapallokoulu - Saga Hyvönen *Saga on joukkueen tsemppari ja hänellä on aina positiivinen asenne. Sagalla on aina iloinen tekemisen meininki ja hän tartuttaa iloista energiaa muihin.*

11-12 -tytöt - Venla Lång *Venla on johtava puolustava pelaaja. Hänellä on hyvä asenne, loistava potkutekniikka ja Venla on ahkera harjoittelija. *

09-10 -tytöt - Hilla Lappi *Hilla on osallistunut aktiivisesti harjoituksiin ja kaikkiin peleihin. Hän on onnistunut maalinteossa. Hän on periksiantamaton ja sinnikäs. Hän tekee kovasti töitä peleissä.*

08-tytöt - Anni Putkonen *Anni on pelannut isossa roolissa joukkueessamme niin keskikentällä kuin tarvittaessa puolustuksessakin. Anni kannustaa toisia ja taistelee peleissä sinnikkäästi. Hän tehnyt peleissä myös tärkeitä maaleja*

06-06 -tytöt - Veera Juntunen *. Veera on iloinen ja aina positiivinen pelaaja, joka koronakaudellakin piti yhteyksiä yllä ja muisti kysellä kuulumisia. Joukkueemme kuopus on jalkapalloilija suurella sydämellä. *

B-tytöt - Nanna Savolainen *Nanna on treenannut ja pelannut itsensä ikäluokkansa parhaimmistoon ja hänet on valittu U16- tyttöjen maajoukkueleirille.*

FC HöntsäMammat - Henna Liimatta *Henna on ollut joukkueen toiminnassa mukana aivan alusta saakka ja hän on tullut jalkapallon pariin täysin uutena pelaajana, ilman kokemusta lajista. Henna on kehittynyt lajissa valtavasti ja hän jaksaa käydä myös omalla ajalla harjoittelemassa; korona-aikana Henna tavattiin potkimassa Kankaan kentällä. Hän on oiva esimerkki siitä, että myös aikuisiällä voi aloittaa uuden lajin ja päästä siihen sisälle*

Paljon onnea palkituille!