Piirinsarjaa Iisalmessa
Julkaistu: 06.09.2021 01.05

Piirinsarjaa Iisalmessa

Klubin 11-12 jatkoi piirisarjan syyskierrosta Iisalmessa Haukiniemen hyväkuntoisella luonnonnurmella. Vieraita tytöt saivat Joensuun seudulta, kun sarjan kärkijoukkueet FC Hertta ja Ylämyllyn Yllätys saapuivat kyläilemään poutaiseen, mutta viileähköön Iisalmeen.

Avausottelussa Klubin tytöt kohtasivat FC Hertan, joka aikaisemmissa kohtaamisissa oli ollut vaikea vastus Klubille. Poissaoloja flunssan takia kotijoukkueesta puuttui molemmat maalivahdit Oona Kainulainen ja Rauha Komulainen, lisäksi poissa oli Iiris Juntunen. Maalivahtina avausottelussa toimi Minttu Hartikainen, joka suoriutui torjuntavastuusta varsin mallikkaasti. Alkuvihellyksestä lähtien kotijoukkueen tytöt taistelivat hurjasti laittaen Joensuun tytöt ahtaalle. Koko joukkue onnistui loistavasti ja ottelun loppulukemissa 10-4 (5-2) ei ollut yhtään liikaa. Maalintekijöinä olivat Lilja Moilanen (9) ja piirinsarjan avausosumaa tuulettanut Aino Kähäri. Hyvä Aino! Vihreän kortin sai hienon ottelun pelannut maaliruutta Lilja Moilanen.

Toinen koitos oli Yllätystä vastaan, joka sarjan pelaavimpana joukkueena oli ennakkoon hankala vastustaja. Loppulukemat tiukan taistelun jälkeen kirjattiin Ylämyllyn joukkueelle 3-6 (1-2). Klubin työt taistelivat ottelussa todella hienosti, mutta eivät lopulta mahtanut hyvälle vierasjoukkueelle mitään. Maalivahtina pelissa esiintyi vakuuttavasti Milja Korhonen. Iisalmelaisten maaleista vastasivat Lilja Moilanen (2) ja hienolla soolomaalilla Helmi Lappi. Vihreän kortin sai loistavasti puolustajana uurastanut Aava Kauppinen.

Kauden viimeinen kotiturnaus oli varsin onnistunut tapahtuma, kiitos ahkerille talkoolaisille! Valmentajana penkinpäässä toiminut Sami Savonen oli keittänyt taktisen käärmekeiton, joka toimi molemmissa pelissä varsin hyvin. Tyttöjen loistavat otteet ilahduttivat valmennusjohtoa ja otteluita seuranneita katsojia.

Mukana pelaamassa: Milja Korhonen, Lilja Moilanen, Helmi Lappi, Vuokko Sirviö, Minttu Hartikainen, Hilla Haverinen, Maija Kivioja, Aava Kauppinen, Sara Ruotsalainen, Venla Lång, Aino Kähäri, Sofia Hynynen, Juulia Korhonen, Lija Pietikäinen, Veera Berg.



Klubi-36 r.y. 

klubi36@klubi36.fi

Y-tunnus 1001431-8

Antinkatu 10, 74120 Iisalmi