Piirinsarjaa jatkui Toivalassa
Julkaistu: 08.08.2021 19.57

Piirinsarjaa jatkui Toivalassa

Klubin 11 /12 ottelutahti jatkui tiiviinä. Viikonloppuna pelattiin lohkon kärkijoukkueita vastaan aurinkoisessa säässä Toivalan tekonurmella. Vastustajina olivat FC Hertta Joensuusta ja Yllätys Ylämyllyltä.

Ylämyllyn Yllätys vei ottelun 7-3 (2-2) hyvän toisen puoliajan ansiosta. Ensimmäinen puoliaika eteni tasaisissa merkeissä. Ottelun loppupuolla Yllätyksen viimeistely oli tehokkaampaa. Vihreän kortin ansaitsi hyvillä torjunnoillaan Minttu Hartikainen.

Päivän toisessa pelissä FC Hertta oli etevämpi lukemin 7-3 (2-0). Peli noudatti samankaltaista kaavaa, kuin ensimmäinen taisto. Alussa ottelu alkoi hienokseltaan Klubin hallinassa, mutta Joesuulaiset käänsivät ottelun vahvalla toisen jakson pelillä. Vihreä kortti pelinohjaajan päätöksellä Vuokko Sirviölle. Maalivahteina toimivat puoliksi Milja Korhonen ja Aava Kauppinen.

Maaliverkkoja heiluttivat Iisalmelaisista Lilja Moilanen (4), Maija Kivioja ja Vuokko Sirviö kertaalleen.

Päivän esitys oli tappioista huolimatta varsin mainio. Klubin tytöt taistelivat hienosti molemmissa peleissä. Tänään oli mukana ensimmäisissä piirinsarjan peleissä Aino Kähäri, Iiris Juntunen ja Lilja Pietikäinen. Tytöt suoriutuivat vähäisestä kokemuksesta huolimatta varsin mallikkaasti.

Mukana pelaamassa: Milja Korhonen, Lilja Moilanen, Vuokko Sirviö, Minttu Hartikainen, Aada Kauppinen(c), Maija Kivioja, Aava Kauppinen, Iiris Juntunen, Venla Lång, Aino Kähäri, Sofia Hynynen, Lilja Pietikäinen, Peppi Lappalainen


Klubi-36 r.y. 

klubi36@klubi36.fi

Y-tunnus 1001431-8

Antinkatu 10, 74120 Iisalmi