Piirinsarjaa Kuopiossa
Julkaistu: 21.08.2021 21.18

Piirinsarjaa Kuopiossa

11/12 piirinsarja jatkui poutaisessa säässä Kuopion keskuskentän tekonurmella. Klubin tytöt kohtasivat jo tutuiksi tulleet joukkueet, KuPs mustan ja ToUn Toivalasta.

Päivän ensimmäinen peli oli KuPs mustaa joukkuetta vastaan. Kotijoukkue oli tyly emäntä. Ottelun lopussa tulostaululla oli KuPsin 4-0 (1-0) lukemat. Klubin pelaajat vaikuttivat olevan vielä hieman uneliaita, eikä normaalia taistelua nähty, kun ajoittain. Vihreän kortin arvoisesti kentällä uurasti Hilla Haverinen.

Toisessa koitoksessa Klubi kohtasi Toivalan Urheilijat. Tähän peliin Iisalmen tytöt oli jo heräneet. Kentällä nähtiin hyvin taisteleva ja mukavia hyökkäyskuvioita esittänyt Klubi. Ottelu päättyi tyttöjen voittoon 4-2 (1-1). Maalintekijänä Lilja Moilanen (4), Lilja pokkasi lisäksi vihreän kortin.

Maalivahteina vuorottelivat, varmoin ottein Oona Kainulainen ja Rauha Komulainen. Mukana oli vähäisellä kokemuksella Aino Kähäri ja Iiris Juntunen. Molemmat onnistuivat hyvin, ja pelirohkeus kasvoi otteluissa huomattavasti. Hyvä tytöt!

Piirinsarjan pelit jatkuvat kotiturnauksen merkeissä 4.9 Haukiniemellä. Tervetuloa silloin kannustamaan iloista ja taistelevaa kotijoukkuetta.

Mukana pelaamassa : Milja Korhonen (c), Lilja Moilanen, Helmi Lappi, Minttu Hartikainen, Hilla Haverinen, Maija Kivioja, Aava Kauppinen, Iiris Juntunen, Rauha Komulainen, Venla Lång, Aino Kähäri, Oona Kainulainen, Sofia Hynynen

Klubi-36 r.y. 

klubi36@klubi36.fi

Y-tunnus 1001431-8

Antinkatu 10, 74120 Iisalmi